tiistai 13. syyskuuta 2011

Yhteistyövirityksiä Laurealaisten kanssa

Fuas yhteistyön merkeissä kävimme Laurean Otaniemen yksikössä kertomassa kokemuksia osuuskuntatoiminnasta oppimisympäristönä. Laurean Otaniemessä kannustetaan opiskelijoita vahvasti opiskelijayrittäjyyden pariin.







Tsekkaa Laurean Business -opiskelijoiden tekemä video




Lahden ammattikorkeakoulun Hype osuuskunta lähetti tervehdyksensä Laurean opiskelijoille kirjeen muodossa. Paikalla olleet fysioterapian opiskelijat osallistuivat keskusteluun innokaasti. He olivat halukkaita järjestämään yhteisen tapahtuman tai ylipäätään tapaamaan Lahtelaisia yrittäjähenkisiä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita.


Mistä yhteinen keskustelufoorumi löytyisi luontevasti? Intoa ja halukkuutta ei ainakaan puutu ja tulevaisuutta ajatellen verkostoja kannattaa viritellä jo opiskeluaikana.


Laureassa yrittäjyyttä edistää opiskelijoiden oma yhdistys Laurea ES, joka järjestää mm. Yrittäjyystiistai -tapahtumia. Syksyn teemaksi on suunniteltu Sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyttä. Lahtelaisten opiskelijoiden kannattaa ilman muuta osallistua näihin kohtaamisiin ja olla mukana yhteistyössä jo suunnitteluvaiheessa. OSKu-projekti voi mahdollisesti osallistua tällaisten järjestelyiden matkakustannuksiin.




Laureassa on pitkäjänteisesti kehitetty mm. Hyvinvointi TV -palvelukokonaisuutta. Lue lisää..




TEAM WORK MAKES THE DREAM WORK!!! :)



Valmentajaterveisin,


Riikka ja Annamaija

maanantai 5. syyskuuta 2011

Hyvää yrittäjyyden päivää 5.9!



Tänään 5.9 yrittäjyyden päivänä, sain inspiraation jakaa projektin kuulumisia ja ajankohtaisia ajatuksia. Opiskelijoiden perustettua osuuskunta Hypen, on aktiivisten bloggareiden joukko siirtynyt kirjoittelemaan osoitteeseen : http://hypeosk.blogspot.com/.


Yrittäjyyden päivää on tänään vietetty yhteisen yrittäjyyspisteen avajaisten merkeissä LAMKin liiketalouden aulassa. Päivän avasi palveluinnovaatioyritys Kettu Productions yrittäjyyskahvien lomassa. Yhden miehen yritys on loistava esimerkki siitä, kuinka oman osaamisen pystyy tuotteistamaan palveluksi ja mielekkääksi työksi, yrittämisen keinoin. Muita aiheita olivat mm. eettinen yittäjyys Elämänhallintapalvelu Visio Oy:n näkökulmasta ja yrittäjyydestä tekemisen meinigillä. Vastapainoksi saunapaku.com:n yrittäjä kertoi matkailualan näkökulmista liikkuvan saunan innoittamana.


Yrittäjyystarinat ja tapaamiset muiden samanhenkisten kanssa ovat hyvä keino peilata omaa osaamista ja tuoteideoita. OSKu-projektin välityksellä toivon saavani sekä eri alojen yrittäjiä, että opiskelijoita ja opettajia kohtaamaan näissä tapaamisissa ja tapahtumissa. DynaMeetup on yksi loistava foorumi tällaisia kohtaamisia varten: Seuraamalla mm. Dynan facebook-ryhmää saat tietoa kuukausittain järjestettävistä MeetUp-kohtaamisista https://www.facebook.com/#!/pages/Dyna/104732592894057


Syksyn myötä projektin tavoitteet senkun kiihtyvät, eli tsempataan opiskelijoita entistä tiivimmin yrittäjyyden pariin ja toimimaan mm. Hype osuuskunnan kautta.


Blogiin kirjoitellaan kuulumisia, mutta ajankohtaisimman tiedon projektin tulevista tapahtumista saat facebook-sivulta : https://www.facebook.com/#!/pages/OSKu-projekti/172049109479562


Syksyisin OSKu-terveisin,


Riikka

torstai 24. helmikuuta 2011

Hyvän oppimisen äärellä





Vuoden 2011 teemana LAMK ST on hyvä oppiminen. Teema näkyy kehittämistoiminnassa ja muun muassa henkilöstön kehittämispäivissä. ST aulaan nousi 15.2. taulu, jossa käydään keskustelua hyvästä oppimisesta. Mikäli kokeilu onnistuu ja herättää keskustelua, niin käytäntöä jatketaan kevään aikana.

Lisäksi viikko sitten 17.2. järjestettiin LAMK ST henkilöstön kehittämispäivä, jossa aloitettiin miettimään sitä, mitä on hyvä oppiminen sosiaali- ja terveysalalla.
Iltapäivä sai liikkeelle lähes koko henkilöstön ja iltapäivän aikana henkilökunta perusti itseohjautuvia kokouksia Open Space menetelmällä. Keskustelua syntyi muun muassa elinikäisestä oppimisesta, ryhmätöiden tekemisestä, oppiminen osuuskunnassa, palautteen antaminen/saaminen, yhteisöllisyyden luominen jne.
Seuraava kehittämispäivä on 24.3. ja silloin jatkamme teeman ympärillä ja keskitymme etenkin hankkeissa oppimiseen.



perjantai 18. helmikuuta 2011

Osuuskunta on perustettu

Lukijoille ilmoitettakoon, että Osuuskunta Hype on perustettu tänään. Hypen blogia pääsette lukemaan tästä.

Terveisin Eve P.

Ajatuksia valmennuksesta

Olemme nyt pari kuukautta harjoitelleet Osuuskunnan (Hype) perustajaopiskelijoiden valmennusta. Aloitimme viime syksynä tiimimestarikoulutuksen joka on antanut aloitussiemenet valmentajuuteen. Satu kokee haasteeksi vanhasta opettajuuden roolista eroon pääsemisen. Miten valmentajuus eroaa perinteisestä opettajuudesta? Perinteisessä oppimisessa opettaja kantaa päävastuun oppimisprosessista ja sen tavoitteista. Myöskin oppiminen tapahtuu yleensä fyysisessä yhteisessä tilassa. Oppiminen painottuu yksilön tiedonhankintaprosessiksi. Arvioinnista päävastuun kantaa opettaja.

Osuuskunnassa, hankkeessa tai tiimissä tapahtuva oppimiseen yhdistyy vahvasti sosiaalinen aspekti. Oppiminen ei ole tilaan sidottu. Oppimisen päävastuun kantaa opiskelija. Arviointi on yhteisöllistä (muut opiskelijat, valmentaja ja mahdollisen projektin tilaaja). Oppimisen motivaatiota nostaa aidot ongelmat ja vastuu niiden ratkaisemisesta. Oppimista tapahtuu myös paljon vuorovaikutuksessa muun opiskelijatiimin ja projektin tilaajan kanssa. Aitojen ongelmien ratkaiseminen edellyttää oman asiantuntijuuden kehittämistä (perehtymällä kirjallisuuteen, harjoittelemalla taitoja jne.).

Mitä tämä edellyttää valmentajalta? Valmentajan tulee luottaa oppimisprosessiin. Oppiminen on paljon hitaampaa koska oppiminen on parhaimmillaan syväoppimista. Valmentajan ei tule liikaa puuttua prosessin kulkuun. Valmentajan täytyy sietää kaaosta ja vellomista jotta opiskelijat voivat ottaa haltuun oppimisprosessin. Valmentajan ja opiskelijan suhde on hyvin tasavertainen. Oppimisympäristöön liittyy myös tunteet.

Olemme myös miettineet, että tarvitsimme valmennukseen työkaluja (valmennuksen mallinnus), jotka auttaisivat opiskelijan oppimisprosessia. Miten motivoida ja innostaa opiskelijaa tai miten tukea opiskelijan itsereflektiota? Millainen olisi hyvä oppimissopimus, joka tukisi oppimista? Entä edellyttääkö tämä opsilta jotain?

Pidemmällä tähtäimellä kahden erilaisen oppimiskulttuurin rinnakkain vieminen voi osoittautua haasteelliseksi. Toisaalta on muistettava että opiskelijat osallistuvat osuuskuntatoimintaan vapaaehtoisesti ja osuuskunnan perustajilla on ollut vahva sisäinen halu ja motivaatio oppia yrittäjyydestä ja osuuskunnan perustamiseen liittyviä asioita. On ollut ilo saada olla mukana valmentajana Hypen perustamisessa!

Satu ja JP

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Papereiden rustaamista!

Jippikay jei jei! Nyt on vihdoin saatu Osuuskunnan paperit allekirjoitettua. :) Ja hallitus on järjestäytyny!

Kokoonnuimme tänään isolla porukalla. Paikalla meitä oli yhteensä kymmenen opiskelijaa, eli kaikki osuuskunnan perustajat. Papereiden allekirjoittaminen oli huolellisesta esityöskentelystä huolimatta aikamoista "härdelliä". Saatimme valmiiksi perustamisilmoituksen Y1, perustamisilmoituslomakkeen 2 ja perustamiskirjan. Lisäksi tulostimme säännöt. Nyt on takanapäin myös osuuskunnan hallituksen järjestäytymiskokous, josta tottakai kokouspöytäkirja. Aikamoisen retee mieliala nyt kun paperit ja perustaminen on ihan loppusuoralla. :)

Sovimme myös seuraavia tapaamisia ja tehtäviä oskulaisille (pitäisi varmaan jo sanoa hypettäjille).

Iltapäivällä tapasimme neljän alusta asti mukana olleen oskulaisen kanssa valmentajia. Kerroimme yrittäjyysopintojen tavoitteistamme ja niiden toteutumisesta. Saimme jokainen tehtäväksi valita yhden yrittäjyyteen liittyvän kirjan. Kirjojen pohjalta teemme lyhyttäkin lyhyemmän referoinnin, ja kokoonnumme yhdessä keskustelemaan kirjojen herättämistä "kolahduksista". Näin vastustamme vanhoillisia oppimismuotoja ja luomme uudenlaisia tapoja kehiin.

Pitkästä aikaa hypettäen
Eve.H :)

Valmentajuutta miettimässä

Pidimme tänään valmennukseen liittyvä palaveria, jossa opiskelijat kävivät myös kertomassa tämän hetkisestä osuuskunnan syntymisen tilanteesta. Koolla oli kuusi opettajaa ja keskustelu oli vilkasta ja aidosti asiaa eteenpäinvievää. Pohdittiin asiakasprosessin eteenpäin viemistä ja sitä miten asiat linkittyy opetukseen. Hyviä kysymyksiä, ajatuksia ja pohdintaa. Päädyttiin siihen, ettei tieto olisi vain hiljaista tarvitaan rinnalle esimerkiksi oppiminen osuuskunnassa käsikirjaa. Seuraavassa palaverissa maaliskuussa mietimme tarkemmin valmentajuutta.
Eve K.