Tapasimme siis 11.11 kahden oppilaan ja kahden opettajan voimin. Meitä opiskelijoita hieman perehdytettiin tuohon edellä mainittuun kehittämisrengas toimintaan, ja nyt yksi kehittämisrengas oli lähestynyt meitä opiskelijoita aiheena " Mitä opiskelijat voivat konkreettisesti tehdä OSKun eteen tässä vaiheessa perustamista?".
Opettajat antoivatkin meille tehtävän. Me oppilaat alamme hakea kontakteja Lahden sekä ympäröivien kuntien alueelta, jotka voisivat olla kiinnostuneita tekemään yhteistyötä OSKun kanssa. Siis suomeksi sanottuna yrityksiä, joilla olisi tarvetta OSKun tarjoamille projekteille tai joilla olisi jo valmiina mahdollinen projekti, jota pyytää OSKulta. Esille tuli muun muassa PalveluSantra, Eteva, Mainiemi... Vaihtoehtoja siis on!
Esille tuli myös mahdollisia ongelmia. Mistä saadaan resursseja mahdollisiin matka- ja puhelinkuluihin? Miten esitellä yrityksille OSKua, joka ei ole vielä mitään konkreettista? Tähän ongelmaan mietimmekin mahdollista esittelypakettia, joka olisi helppo lähettää esimerkiksi sähköpostilla.
Me opiskelijat tapaamme seuraavan kerran 16.11, jolloin käymme yhdessä läpi, miten lähdemme meille annettua tehtävää tekemään. Saimme vapauden itse suunnitella ja aikatauluttaa toimintamme sekä asettaa meille sopivat tavoitteet.
Oona Oskulainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti