Tänään kokoonnuimme oskulaisten (tai siis osuuskuntalaisten) kanssa hiomaan osuuskuntamme sääntöjä ja muuta ajankohtaista. Vauhti oli hirmuinen ja päivän aikana saatiin päätettyä enemmän kuin kukaan olisi alkuun uskonutkaan! Osuuskunnallemme on nyt valittu epävirallisesti nimi: Osuuskunta Hype. Mitä nimi tuo SINULLE mieleen?
Tänään saimme myös osuuskunnan säännöt valmiiksi, joten enää ei ole pitkä matka osuuskunnan varsinaiseen perustamiseen. Tämän lisäksi mietimme osuuskunnan perustajajäsenten roolijakoa. Tällä hetkellä osuuskunnassamme työskentelee toimitusjohtajan lisäksi puheenjohtaja, talouspäällikkö, viestintäpäällikkö, markkinointipäällikkö, varapuheenjohtaja sekä kaksi sihteeriä. Jäsenten egojen pönkityksen lomassa jaoimme tehtäviä seuraaville viikoille, jotta saavutamme tavoitteemme eli saamme osuuskunnan perustettua helmikuun aikana.
Keskiviikkona jatketaan hypetystä osuuskuntalaisten kesken!
Jatta,
Osuuskunta Hypen markkinointipäällikkö ;)
maanantai 31. tammikuuta 2011
tiistai 25. tammikuuta 2011
Laurea+kokous
Armon vuonna 2011, maanantaina 24. tammikuuta, matkasimme Espoon Otaniemeen ja Laureaan. Tilaisuuden oli tarkoitus alkaa miellyttävästi ruokailulla, mutta yhtäkkiä tapahtuikin jotain karmaisevaa. Mehu ei suostunut tulemaan mukiin. Rasvatonta maitoa ei ollut jäljellä. Tyydyin lihavampaan. Tässä vaiheessa mieliala alkoi laskea uhkaavasti.
Onneksi oli aikaa käsitellä näitä järkyttäviä tapahtumia, sillä jonon vauhti hidastui entisestään. Mitä oli tekeillä?
Hetken aikaa kuiskittuamme ja rohkeimpien kysellessä keittiöväeltä päädyimme päivittelemään pahinta; ruoka oli loppu. Perunasosetta saisimme seitsemän minuutin päästä. Kalasta ei ollut tilannetietoja saatavilla. Koko paikalla ollut osuuskuntamme sai vielä mukavalta paikalta seurata episodin kehitystä: tarjotinta oli pakko pitää käsissä ja seisoskelua kertyi yhteensä noin puoli tuntia. Tarkimille lukijoille voin kertoa, että kalassa meni perunasoseen saavuttua vielä "hetki".
Tämän tarinan erottaa muinaisesta Neuvostoliitosta se, että saimme kuitenkin ruokaa, ja se oli maistuvaa. Itse tilaisuudessa puhujia oli kaksi. Nimiä en muista, varsinkin kun toinen puhui vierasta kieltä. Ymmärsin kuitenkin lähes kaiken, ja voin omalta kohdaltani todeta, että tapahtuma oli onnistunut.
Laurea (en todellakaan muista tarkemmin, joten käytän tuota) on kääntänyt totutut opiskelumetodit päälaelleen. Kärjistetysti opiskelija erikoistuu ensin, ja opintojen loppupuolella alkaa tiedon laajentaminen. Yksi tällaisen mallin etu on se, että opiskelijan on helpompi kehittää itseään työelämän haasteisiin, kun tietää mihin panostaa.
Mullistavaa oli kuulla, että Laureassa ei käytetä luentoja ja tenttejä. Kaikki oppiminen, jota alleviivattiin, tapahtuu projektien kautta. Tämä projektien kautta tapahtuva oppiminen ja kontaktien luominen kuulostaa osuuskuntalaisen korvaan hyvin kannustavalta. Tulokset olivat tietysti mahtavia, joka oli ainoa skeptisyyteen ajava hokema.
Nostan hattua Laurealle. Ehkäpä käytämme heidän osaamistaan hyväksemme tulevaisuudessa. Valitettavasti tämän enempää en osaa kertoa eilisestä. Antia oli.
Santeri Savolainen, oskulainen

perjantai 21. tammikuuta 2011
Kokoonnuimme tänään ensimmäistä kertaa opiskelijoiden ja valmentajien kanssa osuuskunnan omiin tiloihin. Tila herätti selvästikin innostusta valmentajissa ja varmasti mukana olevissa opiskelijoissakin, sillä olihan omien tilojen saanti ensimmäinen konkreettinen askel kohti perustettavaa osuuskuntaa.
Kävimme yhdessä läpi, miksi niin opiskelijat kuin valmentajatkin ovat lähteneet toimintaan mukaan, ja mitä tavoitteita he ovat omalle toiminnalleen asettaneet. Opiskelijoiden kesken esille nousi varsinkin halu suorittaa yrittäjyysopinnot osuuskunnan perustaminen kautta sekä halu oppia enemmän käytännössä.
Keskustelimme myös siitä mitä odotamme valmentajilta ja tulimme siihen tulokseen, että he ohjaavat osuuskuntaa oikeille raiteille ja toimivat tukena. Opiskelijat itse kuitenkin muodostavat "joukkueen" ja vaikuttavat loppulta siihen, mihin suuntaan lähdetään.
Pohdinnan alle jäi uuden osuuskunnan nimi! Eli ei muuta kun ideoimaan... :)
Osuuskunnasta kiinnostunteet lisääntyvät, Sanen ansiosta mukana oli uusi kiinnostunut fysioterapiaopiskelija! :)
Jenna

torstai 20. tammikuuta 2011
Ryhmäytyminen
Heheei! Nyt on Sanen vuoro laittaa kynää teräväksi ja antaa oma näkemyksensä viime hetken tapahtumista.
Viimeisin tapahtumamme oli ryhmäytyminen. Tätä harjoitimme tiiviillä porukalla melkein torilla. Koska kukaan ei jaksa lukea siitä enempää, paneudun tärkeisiin kysymyksiin: Ketä oli paikalla, miksi näin teimme ja mikä oli sisältö?
Paikalla oli, kuten sanottua, pelkkä ydin. Siksi teimme, että oppisimme tuntemaan toisiamme. Sisältöä on vaikea lähteä kiteyttämään, joten annan sen olla. Sitä kuitenkin oli. Opettajille tiedoksi; aina ei tarvitse olla pelkkää näyttöä - nyt oli sitäjotainmuuta.
Päätimme päivämääriä pitkälle kesään, ideoimme rakkaan osuuskuntamme nimeä, turisimme kuulumisia kilpikonnasta lähtien sekä makasimme huonoa musiikkia kuunnellen kukin parhaaksi näkemässään asennossa. Asentoja olivat muun muassa: kyljellään, selällään, vatsallaan, nyt on huonosti ja kestosuosikki; saanko buranaa.
Tällaisia tapahtumia ei voi olla koskaan liikaa. Toivoisin, että seuraavalla kerralla osallistujamäärä nousisi pilviin. Olemme muuten Eve P:llä, karkea arvio pyöri 33:n neliömetrin osuuskunnassa. Muutaman pilvihattaran voi siis jättää pois.
Unohdin kertoa puhelinringistä. Olemme sen päättäneet, mutta nimiä ynnä järjestystä en julkaise. Pientä valoa voin antaa himoaville; olen toisena heti ensimmäisen jälkeen.
Nyt on avattu Sanen pelkkää tietoa tulviva arkku. Palautetta otan vastaan sunnuntaisin, jos vastaan puhelimeen. Toivon hartaasti, että tämän tilaisuuden väliin jättäneet jäsenemme laittavat kortensa kekoon tulevaisuudessa koko projektia ajatellen. Ole aktiivinen erityisesti silloin, kun haluat pitää minut irti blogista.
Ps. Rakkaat opettajat, virallinen kello pyöri ryhmäytymisen aikaan tuntien 19-23 välillä. Nyt tuli sitä näyttöä. Pienestä ja isommasta kettuilusta huolimatta kunnioittaen, Santeri "Oskun isoveli" Oskulainen.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011
Edistyksen askeleita
Vietimme aamun taas osuuskunnan merkeissä opiskelijoiden, valmentajaopettajien sekä projektipäällikkö Riikka Mäkelän kesken. Erityisen hienoa oli, että pääsimme kokoontumaan melko isolla porukalla!
Tapaamisessa keskustelimme osuuskunnan etenemisestä ja (mahdollisista) tulevista haasteista. Olemme saaneet hienot tilat osuuskunnallemme, mikä helpottaa kokoontumista ja luo konkretiaa. Nyt alammekin olla siis aivan perustamisen kynnyksellä.. Ensimmäisiä askeleita ovat muun muassa sääntöjen laatiminen. Voi kuulostaa helpolta, mutta kuten tapaamisessakin tuli ilmi, sitä se ei ole. Sääntöjen tulee olla tarkat,mutta kuitenkin niin laveat, että niitä on helppo soveltaa moneen tilanteeseen. Kun ei ole aikasempaa kokemusta osuuskunnan sääntöjen laatimisesta, on monta sudenkuoppaa, jotka voi jäädä huomaamatta. Tämän takia meillä on myös apujoukkoja!
Kun osuuskunta on perustettu, alkaa itse toiminta eli erilaisten projektien toteuttaminen. Haasteita opiskelijoille ja opettajille tuo opintojen ja projektien yhdisteltävyys. Osuuskuntalaisia on eri aloilta sekä eri vaiheesta opintoja, myös projektien tarjonta on hyvin laaja. Onneksi opettajat kuitenkin vaikuttavat hyvin vastaanottavaisilta tulevia projekteja kohtaan ja ovat valmiita räätälöimään eri opintokokonaisuuksia sopiviksi projekteihin.
Näkemykseksi muodostui, että tulevaisuudessa teoria ja käytäntö olisivat paremmin yhdisteltävissä. Tämä esimerkiksi niin, että opiskelija suorittaisi projektia tiettyyn aihealueeseen liittyen ja sen kuluessa opiskelelisi teoriaa projektinsa tueksi. Itse koen tällaisen tyylin hyvin mielenkiintoiseksi ja motivoivaksi. Toki opiskelumetodeja on monenlaisia eikä kaikki sovi kaikille. Kuitenkin osuuskunta tarjoaa eräänlaisille opiskelijoille uudenlaisen tavan oppia ja jopa tienata.
Välillä tuntuu, että on mukana toteuttamassa jotain uutta ja ihmeellistä. Asetelma siitä, että opiskelijat ja opettajat istuvat samassa tilassa tasavertaisina keskustelijoina ja opiskelijoiden mielipiteitä kuunnellaan siinä missä opettajienkin, tuntuu niin edistykselliseltä. Tätä lisää kiitos!
Tänään meillä on vielä opiskelijoiden ryhmäytymistä, mutta siitä lisää myöhemmin...
Oona Oskulainen
torstai 13. tammikuuta 2011
Uutta ilmettä toimitiloihin!
Tänään aloitimme osuuskunnan tilojen sisustamisen. Olemme saaneet käyttöömme tilan, joka on ennen toiminut varastona. Tila on melko miellyttävä, joskin sieltä puuttuu ikkuna. Se on kuitenkin pieni sivuseikka, sillä tärkeintä on, että on oma tila käytettävissä.
Tässä hieman uuden toimistomme näkymiä:

Huomatkaa alla olevassa kuvassa uusi, ikkunattomassa tilassa viihtyvä (muovinen) huonekasvimme.

Ihanat vahtimestarit lahjoittivat meille kasvin lisäksi myös abstraktia taidetta olevan taulun, joka näkyy seuraavassa kuvassa (jonkin valkoisen härvilän päällä).

Mysteerejäkin uudesta tilasta löytyy. Seinät ovat talonmiehen mukaan kuin reikäjuustoa (miksi varastoon on täytynyt porata ainakin 30 reikää seinille?), mutta ei sekään meitä haittaa! Suurin mysteeri on kuitenkin seinässä oleva suuri pyöreä reikä, joka on reilusti paksumpi kuin peukalo. Lisäksi huomasimme, että reikään katoaa asioita mystisesti: kun sen suulle laittaa paperinpalan, paperi imeytyy jonnekin seinän uumeniin ilmeisesti vedon takia. Onko kyseessä kenties toimiston ilmastointi? Alla ihmetystä herättävä reikä.

-Eve P.

Oppimisen Edelläkävijät Camp 3-4.2.2011 Messilässä!
OSKu- projekti on mukana järjestämässä ensimmäistä kohtaamista amk-opettajille ja oppimisen kehittäjille ja edelläkävijöille. Mukaan on jo ilmoittautunut mm. Lamkin sosiaali ja terveysala sekä innovaatiokeskus, Turku, VAMK, Saimaan AMK, NOVIA, Laurea ja tietysti Monkey Business.
Yhdessä alamme suunnittelemaan myös opiskelijoiden kohtaamista, jotta edelläkävijät pääsevät vertailemaan kokemuksiaan myös sillä varsinasen opiskelun saralla!
Kohtaamisen taustoista, ohjelmasta ja ilmoittautumisesta tietoa täällä: http://www.lamk.fi/osku/ajankohtaista.html
maanantai 10. tammikuuta 2011
Uusi vuosi, uusia jäseniä!
Joululomat on nyt lomailtu ja tänään palasimme takaisin sorvin ääreen. Aloitimme uuden vuoden pitämällä oskulaisten kesken pienen perehdytyksen osuuskuntamme uusille jäsenille! Meitä on nyt siis osuuskunnan perustamiseen tarvittava määrä eli seitsemän henkilöä kasassa. Perehdyttämisen lisäksi suunnittelimme yhdessä vähän aikataulua osuuskunnan perustamisen suhteen. Otimme tavoitteeksi, että osuuskuntamme saadaan virallisesti perustettua helmikuun loppuun mennessä. Eli nyt päästään sitten vihdoinkin tositoimiin, kun alamme luomaan osuuskunnallemme sääntöjä yms. Paperihommien lisäksi pitäisi myös alkaa suunnittelemaan osuuskunnalle toimitiloja, jotta saadaan tapaamisillekin jonkinlainen pysyvä paikka.
Intoa puhkuen eteenpäin ja kohti uusia haasteita!
-Jatta-

sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Uusi vuosi - kohti perustamista
On koittanut uusi vuosi ja osuuskunnan perustaminen on tullut ajankohtaisemmaksi kuin viime vuonna.
Lueskelin tässä sunnuntain ratoksi Osuuskunnan perustajan opasta. Oppaassa huomioni kiinnitti erityisesti liiketoimintasuunnitelman tekeminen ja se, mitä kaikkea suunnitelmaan tulee kirjata. Se on kattava kuvaus siitä, mitä osuuskunta todellisuudessa tekee, miksi ja millä keinoillea. Suunnitelmaan kirjataan perustiedot yrityshankkeesta ja perustajista, yrityshankkeen kuvaus, perustelut yrityksen perustamiselle, tulevan liiketoiminnan esittely, rahoitus & budjetit, SWOT-analyysi yrityshankkeesta sekä yhteenveto ja johtopäätökset. Asiaahan siis riittää!
Oppaassa vihjataan muutama hyvä linkki, joista ainakin itselleni oli apua asian laajuuden sisäistämisessä. Toinen löytyy täältä KLIK! ja toinen täältä. Ensimmäinen linkki johdattaa Uusyrityskeskuksen sivuille, toinen Yritys-Suomen, joka on työ- ja elinkeinoministeriön koordinoima sivusto yrityksille sekä yritystoiminnasta kiinnostuneille (siis meille!).
Itselleni on kyllä vielä melko hämärän peitossa liiketoimintasuunnitelma kokonaisuudessaan, mutta ymmärrän jo enemmän kuin tänä aamuna. Intoa puhkuen kuitenkin uutta luomaan, aletaanko jo hommiin?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)