keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Termos!

Nyt tuli minun vuoroni kirjoittaa OSKu-blogia! :) OSKu on vihdoin alkanut mennä eteenpäin ja muuttua konkreettisemmaksi toiminnaksi. Tällähetkellä meillä kaikilla opiskelijoilla on työharjoittelujakso meneillään, joten yhteistä aikaa on vaikea löytää. Olemme kuitenki sopineet oskulaisten kesken tapaamisia aina kerran viikossa. Olemme siis akiivisesti mukana. :)

Tapasimme tänään opettaja Satu Leinosen. Hän on mukana Osuuskunnan perustamisessa. Sovimme, että Satu toimii valmentajanamme OSKu- projektissa. Voimme ottaa häneen yhteyttä mieltämme askarruttavissa asioissa ja palautamme yritysesseemme hänelle. Saimme Satulta OSKu- projektisuunnitelman, ja esitteitä Osuuskunnasta yritysmuotona. Saamme myös todennäköisesti lisää Osuuskunta- oppaita! :)

Ensi viikon tiistaina on Osuuskunta- info Sosiaali- ja terveysalamme aulassa. Työharjoittelun takia en itse pääse mukaan paikan päälle. Toivotaan, että tapahtuman myötä saisimme lisää oskulaisia. Nyt meitä on neljä, sitten kun meitä on seitsemän, pääsemme ihan oikeasti perustamaan Osuuskunnan yritysrekisteriin. :) Peukkuja pystyyn siis tiistaille!

OSKu:lle on nyt myös avattu omat viralliset nettisivut : http://www.lamk.fi/osku/index.html

T. Eveliina.H

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti